Kiinnostaako kiinteistönvälittäjän koulutus (LKV,KIAT,LVV), tutkinto ja työ?

Oletko miettinyt uutta uraa ja kiinnostaisiko kiinteistönvälittäjän työ, koulutus ja tutkinto? Kiinteistönvälittäjäksi Tampereella?

Kiinteistönvälitysyrityksien palveluksessa Tampereella ja lähiseuduilla toimii useita satoja asuntovälityksen ammattilaisia. Kiinteistönvälitystoimistojen henkilöstössä on luonnollisesti vaihtuvuutta eri yrityksien välillä ja tietysti myös alalla toimineet kiinteistönvälittäjät vaihtavat työuransa aikana välillä pois asunto- ja kiinteistövälityksen parista kokeilemaan siipiään toisille toimialoille, mutta saattavat taas myöhemmin palata alalle uudelleen.

Joka tapauksessa kiinteistönvälitysalalta löytyy aina tekijämiehelle tai naiselle paikka näyttää osaamistaan. Lisäksi kiinteistönvälitysalan lainsäädännön ja kehityksen myötä välittäjäksi haluaville on myös tarjolla hyvin koulutuksia ja myös useita vaihtoehtoja hankkia kiinteistövälitysalan tutkintoja.

Kiinteistönvälitysalan tutkinto (Kiat)

Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto (Kiat) on kiinteistönvälittäjien ammattikunnalle suunnattu koulutus, jonka voi suorittaa mm. oman kiinteistönvälittäjän työnsä ohessa. Tampereen seudulla ainakin Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK) järjestää säännöllisesti kiinteistönvälitysalan koulutukseen pyrkiville opiskelijoille tutkintokoulutuksia. TAKK kertoo Kiat-tutkinnosta verkkosivuillaan seuraavasti:

Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat kiinteistöjen sekä kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden arviointiin, myyntiin ja vuokraukseen liittyvissä asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävissä. Koulutukseen pääsy edellyttää vähintään 4 kuukauden työkokemusta alalta.

Ylläolevasta TAKK:n sivujen lainauksesta selviää, että hakijalta edellytetään vähintään neljän kuukauden työkokemusta kiinteistönvälityksestä. Koulutus toteutetaan ns. oppisopimus-mallin mukaisesti, jolloin kiinteistönvälitysalan ammattitutkintoon (Kiat) tähtäävä opiskelija oppii käytännön kautta jatkuvasti omalla työpaikallaan. Lisäksi opiskelija osallistuu säännöllisesti lähiopetuspäivien avulla mm. alan lainsäädäntöön, kiinteistöjen arviointiin sekä myyntiin ja markkinointiin teorian kautta. Lähiopetuspäiviä on koulutuksesta riippuen keskimäärin kaksi päivää kalenterikuukaudessa.

Lisätietoa Kiat-tutkinnosta ja seuraavien kurssien alkamisajankohdista sekä hakuohjeista TAKK:n sivuilla.

LKV ja LVV – laillistettu kiinteistönvälittäjä ja vuokravälittäjä

Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV) sekä vuokrahuoneiston välittäjä (LVV) ovat kiinteistönvälitysalan tutkintonimikkeitä, joita voi käyttää ainoastaan kokeen hyväksytysti suorittaneet kiinteistönvälitysalalla toimivat henkilöt. Nimikkeiden ja titteleiden käyttöä valvotaan Aluehallintovirastojoen toimesta.

Laillistettu kiinteistönvälittäjä koulutusta Tampereella? Kuten Kiat-tutkinnon osalta, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus järjestää myös ns. LKV-valmennuksia. Koulutuksia ja tutkintokokeita on tarjolla edellä mainitun lisäksi mm. Markkinointi-instituutissa, jossa järjestetään vuosittain koulutuksia sekä lkv- ja lvv-tutkintoon tähtääviä kokeita.

Laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tai vuokrahuoneiston välittäjän (LVV) kokeita voi suorittaa Tampereella ainakin mm. Keskuskauppakamarin järjestämänä kahdesti vuodessa.

Kiinteistönvälittäjän palkka ja työajat?

Entäpä sitten kiinteistönvälittäjän palkka ja työajat? Mtv-3.fi sivusto kertoo kiinteistönvälittäjiä koskevassa artikkelissaan tänä vuonna Innolink Researchin tekemästä Kiinteistönvälitysalan ammattilaiset 2014 -tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasosa kiinteistönvälittäjistä tekee 50-tuntisia työviikkoja, ja loput kolme neljäsosaa välittäjistä tekee ns. normaalia 40-tuntista viikkoa. Tutkimuksen mukaan kiinteistönvälittäjän työssä keskimäärin eniten aikaa eli lähes kolmasosa työajasta kuluu asiakashankintaan (27%) ja toiseksi eniten aikaa eli keskimäärin viidennes työajasta kuluu asuntoesittelyihin (20%). Tutkimuksesta myös selviää, että vastanneiden kiinteistönvälittäjien vuosipalkkakeskiarvo oli 52 000 euroa eli noin 4300 euroa kuukaudessa.

Avoimet kiinteistönvälittäjän työpaikat

Vaikka Tampereella toimii n. 60-70 kiinteistönvälitysalan yritystä ja markkinatilanne on osittain haastava, niin tälläkin hetkellä useat tamperelaiset kiinteistönvälitysyritykset hakevat samaan tapaan kuin muillakin myyntiorientoituneilla toimialoilla jatkuvasti ns. “uutta verta” alalle, joka antaa myynnin parissa muissa tehtävissä toisilla toimialoilla toimineille ja tietysti myös täysin kokemattomille myynnin nälkäisille haasteiden etsijöille mahdollisuuden työllistyä kiinteistönvälitysalan yrityksiin Tampereella ja lähiseudulla.

Kiinnostaako välittäjän työ? Katso tästä linkistä kiinteistövälitysalan avoimet työpaikat (mol.fi) Tampereen seudulla.

Vai onko asuntosi myynti ajankohtainen ja etsit kiinteistönvälittäjää Tampereelta?


Artikkelin lähteet: takk.fi, mtv3.fi, keskuskauppakamari.fi


Hakusanat: Kiat-tutkinto Tampere, Kiat Tampere, kiinteistönvälittäjän ammattitutkinto Tampere, kiinteistönvälittäjän tutkinto Tampere, kiinteistönvälittäjän koulutus Tampere, laillistettu kiinteistönvälittäjä koulutus Tampere, lkv Tampere,


Jaa artikkeli somessa!

Kategoria: Yleinen.